Alkeiskurssi on ensimmäinen askel kohti laskuvarjohyppyharrastusta. Se antaa valmiudet ensimmäiseen turvalliseen laskuvarjohyppyyn sekä pohjan perus- ja jatkokoulutukselle. Kurssit alkavat yleensä perjantaisin klo 17 ja kestävät 3 päivää. Ensimmäinen hyppy suoritetaan sään salliessa sunnuntaina.
Kurssille osallistuva on oltava vähintään 15-vuotias, yläikärajaa hyppäämiselle ei ole. Laskuvarjohyppääminen on puhtaasti tekniikkalaji. Terveydentilan tulee olla normaali ja esimimerkiksi silmälasit eivät ole esteenä hyppäämiselle.
Varusteista johtuva raja hyppääjän painolle on 100kg. Jos oma terveydentila mietityttää, kannattaa tarkastaa tarkemmat terveydentilavaatimukset, tai olla yhteydessä kerhon koulutuspäällikköön.
Kaikki kurssimaksut sisältävät laskuvarjojen ja muiden tarvittavien varusteiden käyttöoikeuden sekä kerhon jäsenyyden ja jäsenmaksun. Varusteiden käyttöoikeus koskee myös perus- ja jatkokoulutusta. Lisäksi kaikki perus- ja jatkokoulutuksen sekä A-lisenssin koemaksut sisältyvät hyppykurssien hintaan.
Jokaisen kurssille osallistujan täytyy itse huolehtia omasta vakuutusturvasta. Oulu Skydive Center vaatii kaikilta hyppääjiltä vastuuvakuutusta kolmannen osapuolen vahingon varalta 1 000 000 euroon saakka. Tapaturmavakuutus omaa vahinkoa varten ei ole pakollinen mutta sekin on erittäin suositeltavaa! Kätevin tapa hoitaa vastuuvakuutus ja tapaturmavakuutus kuntoon on liittyä suomen ilmailuliiton jäseneksi. Ilmailuliiton jäsenyys ei kuulu kurssin hintaan. Jäseneksi voi liittyä jo ennen kurssia mutta myös kurssin aikana jäseneksi liittyminen onnistuu.
Naiset huomio! Vuonna 2024 järjestämme myös naisille oman kurssin. Osallistuminen mille tahansa kurssille kannattaa, mutta jos kalenterissa sattuu olemaan vapaata heinäkuun lopulla, niin kannattaa osallistua naisille suunnatulle kurssille. Lue lisää naisten kurssista tästä linkistä!